Tietenki selittelin itelleni, että tämä mitään ihmeellistä ole. Kuvat näyttävät ällöttävimmiltä kuin sitten todellisuus ja en ollut sinä päivänä syönyt tai juonut mitään. No kivoja selityksiä, mutta se paha olo tuli takaisin.
Koulussa alettiin tänään puhua sydämenohitus leikkauksesta. Se opettajaa sieltä sitten kerto, että niissä usein vedetään "turha" laskimo potilaan omasta jalasta ja sitten se pistetään sinne sydämen ohitustieksi. Mä jotenki alkoin kuvitteleen sitä metrin pitusta suonta, joka vedetään jalasta pois ja yhtäkkiä luokka olikin aika kuuma.
Nyt se tilanne vaan oli ärsyttävämpi, koska siihen lisäänty paniikki. Miten, hyvä ihme MITEN musta vois tulla hoitaja, jos mie melkein pyörryn joka toinen tunti? Mää oon halunnu tätä niin monta vuotta ja oon varma, että tää on mun ala, joten miksi? Mää oon vihanen ja kauhuissani ja helkutti häpeän itteeni. Kyllä mää tiien, että sitten työssä kaikkeen turtuu ja en ees tiie tapahtuuko tätä käytännössä. Toivottavasti tätä ei tapahdu enää ikinä. Mää en oo valmis luopumaan tästä ammatista.
Eniten mua häirittee, että oon ainoa. Mikään ei oikeestaan oo ällöttävää vaan mä vaan jotenki pistän itelleni stopin. Ei kukaan muu tee silleen. Mä en halua puhua luokkakavereille, koska no helkutti, eka ajatus varmaan olis, et miks sitten tulit tänne. En mä tienny et olisin tällainen, mut en kyllä nytkään halua menettää kasvojani näitten ihmisten eessä. Sitten jotenki tuntuu, et ymmärtääkö kukaan ku määkään en ymmärrä miksi tää tulee. Ku sanoin siitä anatomianopettajalle (jouduin lähteen sen tunnilta) ni se jotenki tajusi (ja selitti mitä fyysisiä tapahtumia sillo tapahtuu :) ) ja onnistu vähän piristään ja käski mennä puhumaan meidän tuutorimme kanssa, että jos keksis jonkun keinon, jolla vaan oppisin kestämään. Huomenna oon siis sopinu meneväni tuutorin puheille ja mä en varmaan kestä sitä. Oon jo tänään itkeny silmäni pihalle ja niin tuun varmaan huomennakin. Yritä siinä nyt ottaa selvää mitä tyhmä tyttö selittää ku sanat kuulostaa siltä ku ois hukkumassa.
Mua pelottaa.
