Brace yourselves, it's Glee

Ja koko teksti on sitten suurta spoileria Gleen neljännestä kaudesta. Nyt teitä on varoitettu ja minä saan vuodattaa sieluni rauhassa. Kiitos.

Hei nimimerkkini täällä on nolo ihminen, joten voin myöntää ylpeänä olevani gleek-tyttö ja vihdoinkin neljäs kausi on alkanut ilmestyä. Ja kaikki oli hetken niin hyvin ja kaunista, mutta sitten. Minä kerron siitä kauheasta päivästä:

5 viikkoa sitten

Minä pieni ja viaton olen odottanut innoissani koko pitkän viikon uutta Gleen jaksoa ja istahdan tyytyväisenä koneen eteen. Uusi jakso onkin ilmaantunut ja oih miten olenkin niin kovin onnellinen. Se hetki ennen kuin aloittaa jakson on todella koukuttava. Arvailua mitä seuraavaksi tapahtuu, kukahan on nyt pääosassa ja jakson nimen analysointia. Hetkonen! Jaksonhan nimi on break-up...eikö se jopa minun englannillani tarkoita eroa. Mitä? Kuka? Miksi? Ei se voi olla. Koko nettihän olisi sekaisin jos koko sarjan siirappisin ja ihanin pari (Klaine tietenkin) eroaisi. Minä en voi katsoa tätä jaksoa ennen kuin olen varmistanut asian.

10 min etsintä:
Voi hyvä ihme. Koko netti on sekaisin. Tämä on kamalaa. Yksi tv-sarja ei voi saada ihmistä näin suunniltaan. Nyt, nyt kokoat itsesi nainen ja katsot miten koko maailmankaikkeuden ihanin fiktiivinen pari eroaa. Pystyt siihen! 

8 min jälkeen:

Selvä paha video on nyt pysäytetty. Minä en yksinkertaisesti pysty tähän. Tämä on liikaa. Niin kauan, kun minä en näe eroa sitä ei ole tapahtunut. Deal with it! Minä menen lukemaan joitan siirappista fanfictionia Kurtista ja Blainesta. 

Ja niille, jotka sanoavat, että ylireagoin > tässä on linkki ylireagointiin ja tältä minusta tuntuu! 

Nykyhetki

Uusi jakso on tullut. Olen jäljessä Gleestä. Tämä tuntuu oudolta ja väärältä, mutta en ole saanut kerättyä rohkeutta. Nyt minun pitää pystyä tähän. Klainen täytyy erota, jotta he voivat palata yhteen. Kirjoitan tätä tekstiä samaan aikaan, kun katson jaksoa jatkaen siitä mihin jäin viimeksi. Huomioikaa, että tämä teksti on tehty vain, jota en joutuisi katsomaan jotain noin surullista  Blainen sanoin: Courage!

Videota mennyt 14 min:

Ensimmäiset kyyneleet silmäkulmassa. Miksi olet niin surullinen, Blaine? Kurt yrittää parhaansa ja sinä saat hänen hymynsä hyytymään laulullasi. Miksi? Miksi? Teidät on käsikirjoitettu toisillenne!

Videota mennyt 17 min:

Mitä helkuttia! Saakelin Blaine, sanoitko sinä, että olet tavannut jonkun toisen? Ei minun täytyi kuulla väärin. Miksi kamera siirtyi Finiin ja Racheliin? Te ette kiinnosta minua!

Videota mennyt 18 min:

Minä en kuullut väärin. Tämä on väärin, niin väärin. Mää en ehkä oikeasti pysty tähän. Nyt Blaine, palataan ajassa takaisin viime tuotantokauteen. Eräs hahmoista tekstaili toisen pojan kanssa ja toinen poika piti sitä pettämisenä. Keitähän ne olivat? Ai niin sinä haukuit poikaystävääsi pettäjäksi! Ja lauloit ah- niin koskettavan laulun tunteistasi senkin kaksinaismoralisti.

Videota mennyt 28 min:

Minä olin aika helpottunut kun kamera vietiin pois Klainesta. Ei enää kuuneleitä. En vain tiennyt, että sitä ei palauteta sinne. Nyt kuvataan kaikkia muita. Onko kukaan katsonut pewdiepien videoita? I DON'T CARE!

Videota mennyt 29 min:

Kiitos, että ymmärsitte ja palasitte asiaan, mutta saakeli Kurt. Anna anteeksi Blainelle ja palataan takaisin karkkimaahan, jossa kaikki on siirappia. Se sentään lähetti sulle kukkia. Tai oikeestaan ehkä on parempi, että ootat et se tekee jotain vielä loistavampaa, mutta mä en vaan kestä tätä suurta draaman määrää.

Videota mennyt 35 min:

Se, että ilkeä tyttö kiesaa päähenkilöitä ja uhittelee tummalle pojulle sanomalla Obama tulee häviämään saattoi aiheuttaa sen, että gleekit äänestivät Obamaa. Hmm...tätä ei ehkä huomioitu tehdessä tilastoja. Ne eivät tainneetkaan olla kovin tasaväkiset vaalit.

Video loppui:

Minä selvisin. Hädin tuskin ja itkuisena, mutta katsoin sen alusta loppuun. Sydämeen sattuu. Ehkä kaikki paranee...ja siksi on katsottava lisää Gleetä. Onneksi yksi jakso onkin jo ilmestynyt ja se odottaa minua. Näkemisiin. 

What is this madness?

Ehkä viikon ajan olen kärsinyt mysteerisistä allergiakohtauksista, jotka helkutti kestävät ja kestävät. Olen aivastellut ja niiskuttanut tänään vaivaiset yksitoista tuntia ja tämä ei ole vielä ohitse. Ja ei, kukaan ei uskalla sanoa minulle, että ota tyttö allergiatabletti. Olen ottanut jo kaksin kappalein eikä mitään vaikutusta. Eikä tämä edes ole lähestyvää flunssaa, koska se saattaa mennä pois ja tulee sitten yllättäen takaisin. Ei silleen, "Hei olen tullut jäädäkseni, että voisin joskus poistuakin." Sehän olisi helppoa. Pikemminkin "hei tiedän, että uskoit minun jo lähtevän, mutta tuli niin hiiveä ikävä, että tulin takaisin. Nyt voimme viettää yhdessä taas yhden onnellisen päivän, rakkaani <3<3<3!!!"

Helkutti, mistä tämä edes tulee? Mikään koivu tai sellanen ei eritä pahaa keltaista ainetta tähän aikaan kesästä. Huoneeni ja oikeastaan koko talo on pyyhitty pölystä. Tälle ei ole selitystä ja vaikkakin logiikkani on toisinaan hämärää naisen logiikkaa niin se logiikka tietää, ettei mikään seuraus tule ennen syytä, joten syy: Missä helkutissa viivyt? Tule tänne, että voisin tappaa sinut ja jatkaa onnellista nuhatonta elämääni. Onko maailmanloppu tulossa niin epäeeppisellä tavalla, että ihmiskunta tuhoutuu nuhan seurauksena yksi ihminen kerrallaan. Onko väärin toivoa, että isompi osa ihmiskunnasta kärsisi tästä edes vähän? No ei ole, mutta te kaikki omahyväiset allergikot olette jo sairastaneet tämän jo aikaisemmin kesästä. Minä tiedän, koska olin silloin omahyväinen allergikko joka naurahteli, että enpä minä pahemmin oireile. Ihan vähän vaan. Nyt sitten tuli luontoäidin, kohtalon tai jonkun muun nartun kosto. Saatpa nauttia minun kesänlahjastani yksin, kun koko muu Suomi on jo huokaissut helpotuksesta.

Niin että kiitti vaan!
(Ja vielä sivuhuomautuksena, ei minun tekemäni video, mutta tiivistää hyvin kyllä oloni juuri nyt.)

Mökkeilyä

Kesäloma on ihanimmillaan ja niin uskomaton, että sen näkee ihan blogistani. Koska se ei ole päivittynyt, se tarkoittaa sitä, että mitään ei ole tapahtunut. Viimepäivityksessä oli valokuvia lumesta ;D

No nyt vietimme juhannuksen mökillä (niin hyvää juhannusta ihmiskunta!) ja voin kertoa jotain mökkeilijätyypeistä. En siis kokonaisuutena mökkeilijöistä, vaan millaisia mökkeilijöitä meillä on.

Äitini on intohimoinen "metsäläinen". Juuri sellainen stereotypia, kuin millaiseksi kuvittelee korvessa asustavan erakon. Hän odottaa kalastamista tai marjastusta tai sienestystä jne. Mikään ei ole yhtä mahtavaa kuin itse hankitun kalan perkaaminen tai itse kerätyistä mustikoista tehty piirakka. Äitini nauttii mökillä olemisesta niin paljon, että uskon hänen positiivisuutensa hätistävän osan sääskistäkin pois.

Isäni ja velipuoleni taas ovat "kaupunkilaismiehiä". He eivät näe syytä lähteä mökille lukuun ottamatta sitä pikkuseikkaa, että äidin sana on kodin laki ja nyt se laki käski lähtemään. Koko matka mietitään, miksi joku tahtoisi asua korvessa pienessä rupumökissä itikoiden välipalana. Sitten paikanpäällä löydetään elämääkin ihanampi asia. Oikea mökkigrilli! Niin kauan kuin lihaa ja kaljaa riittää, niin kylläpäs mökkielämä maistuu makealta ~<3
Paluumatka sitten taas keskustellaan siitä, miten kukaan tahtoisi asua tällaisessa paikassa ja takaisin ei enää ikinä mennä (paitsi sitten kun äiti taas käskee).

Minä olen ehdottamasti perheen mökkikissa. Mökille on mukava mennä ja se tarkoittaa sitä, että minä pysyn mökissä. Pidän huolta takan tulesta jos siellä on kylmä ja tapan ne harvat itikat, jotka ovat uhmanneet sääsketöntä tilaa. Pistän viltin päälle ja keskityn johonkin hyvään kirjaan ja jos olen reippaalla mielellä niin teen rauhallisen kävelylenkin. Periaatteessa en siis tee mitään, mutta ei mitäänkin tuntuu mukavammalta mökillä.

Sitten kun tulee takaisin taas tänne kotopuoleen ja avaa koulun verkkokurssin, niin koko ihana pörröinen maailma murtuu. Ryhmätyö netissä on täsmälleen samanlaista, kun ryhmätyö kasvotustenkin. Yhden ryhmäläisen työ uupuu palautuspäivän lähestyessä, yksi ei suostu lähettämään lähdeluetteloaan ja yksi ärsyttää koko ryhmää ylitärkeilevällä kopeudellaan. Olen ollut kotona vasta kolme tuntia ja tarvitsen uuden mökkiloman :(

Loskaleikkejä

Viimepäivityksessä valitin jo siitä, etten ole loskan ystävä. Tänä vuonna päätin kuitenkin näyttää luontoäidille keskisormea ja nauttia loskasta sydämeni kyllyydestä. Kävin marraskuussa Pietarissa ja ostin niin lolitamaisen sateenvarjon, että animutytötkin oksentavat sen nähdessään. Sellainen sateenvarjo saa minut vain odottamaan sadetta. No en ole saanut käyttää varjoani, koska paaaha lumi, mutta nyt ystävä syksy. Tässä on kuva rakkaasta sateenvarjostani. Huomioikaa hörhelöreunus sekä pienet lahjapaketit, joitten erottamaninen kuvasta on mahdotonta:

Kuvassa myös näkyy huonosti toinen keväänpelastajani: kukkakumisaappaat. Ruusut ovat tulleet pelastamaan päivän ja pitämään sekä sukkani, että mielialani kunnossa. Viikon ajan jouduinkin koulussa kuljettamaan mukana kahta paria sukkia, koska toiset viettivät aina koulupäivän patterilla. Lenkkarini tekivät hukkumiskuoleman joka aamu ja niin oudolta kuin se kuulostaakin, ne pääsivät kotonani aina patterille. Olen niin suuressa kiitollisuuden velassa Ruusukengille, että päätin antaa niiden posettaa jopa omassa yksityiskuvassaan. Olkaakin kiitollisia näistä kuvista. Naapurini katselivat hieman oudosti kun etupihallani näitä onnessani otin.

Mutta kuten aina lopussa käy. Vaikka valmistautuisi miten hyvin tai varautuisi kaikkeen, niin mikään ei onnistu. Helkutti, ensimmäinen vuosi kuin odotan loskaa ja sitten tulee TAKATALVI. Dödödööm, et tee mitään näillä varusteilla. Jos jotain sataa, se on lunta. Ja jos ei sada niin vielä riemastuttavampaa on se, että tiet ovat jo näkyvissä ja uskomattoman KUIVAT. Mutta minä en luovuta. Minä tiedän, että tuo lumi ulkona tulee sulamaan ja silloin tulee olemaan märkää, kurjaa ja loskaista. Ja tiedätkö mitä, luontoäiti? Kun se aika tulee, minä olen valmis.

Kevätsydän!

Kuuntelin pari viikkoa sitten radiosta, miten juontajat olivat sitä mieltä, että kaikki kevätpiipertäjät, jotka hehkuvat kevään ihanuudesta pitäisi tappaa. Koska suorastaan rakastan olla ärsyttävä ihminen, niin totta kai jo ihan radion takia täytyy ruveta KEVÄTSYDÄMEKSI!~<3

Aamulla kun heräsin ja menin katsomaan paljonko pakkasta ulkona on, niin mittari kertoi, että viisitoista astetta...PLUSSAA! Kesällä se tarkottaisi t-paita keliä, joten onko nyt t-paita keli?Mietin sitä hetken aikaa, mutta sitten katsoin lämpömittarin ohitse pihalle, jossa kohtasi tää kaunis näky:

Joten aivan näin...ei ehkä t-

paitaa vielä nyt sanotaanko vaikka viikkoon tai pariin. Mutta kuitenkin, huomatkaa nyt mitä harvinaista kuvassa on. Tiedän, että se on tapahtuma, jota

ei ole näkynyt niin pitkään aikaan, että 99% suomalaisista on jo unohtanut mitä se tarkoittaa. Ulkona paistaa aurinko. Lunta ei sada ja paistaa aurinko! Sehän on tässä maassa helkutti uutisiin menevä juttu.

Oikea syy, miksi keväästä pitää hehkua nyt on se, että sitten siitä oikeasta keväästä en pidä pätkääkään. Lumi muuttuu loskaksi ja minä omistan valkoisen koiran. Kaikkialla on rumaa ja kaikki roskat ja koirien jätökset paljastuu lumen alta ja no minä ymmärrän, miksi ihmisillä on kevätmasennusta. Kaikki on vain keväisin aivan järkyttävän rumaa ja silti vuosi vuoden jälkeen yllätyn aina, että niinhän se on tänäkin vuonna. Joten tässä vaiheessa, kun kevät on nättiä ja siistiä siitä pitää olla iloinen, joten syleilkää koko maailma kevättä nyt ja masentukaa vasta sitten oikeasti keväällä!

Antaakseni vielä pirteyttä tähän päivään laitan lopuksi kuvan uskomattoman epäilyttävästä kaktuksestani, joka on saanut kasvatettua itselleen vihreän kärjen.

Huonoa oloa

Vähä aikaa sitten meillä oli haavanhoitopäivä koulussa. Kun alettiin puhua painehaavoista, jotka voi olla niin syviä, että omasta mielestäni kyseessä ei oo haava, koska sen tilalla on pelkkä luu. Ihokudos ku on hiertynyt pois. Silloin ku näytettiin kuvia, ni mulle tuli ekaks älyttömän kuuma. Ei silleen, että se ois vaan tuntunu, vaan oikeesti hikoilin. Vähitellen silmissä alko pimetä ja mun oli pakko poistua paikalta. No olo parani ja menin takasin, vaan huomatakseni, että sali oli oikeestaan helkutin kylmä.

Tietenki selittelin itelleni, että tämä mitään ihmeellistä ole. Kuvat näyttävät ällöttävimmiltä kuin sitten todellisuus ja en ollut sinä päivänä syönyt tai juonut mitään. No kivoja selityksiä, mutta se paha olo tuli takaisin.

Koulussa alettiin tänään puhua sydämenohitus leikkauksesta. Se opettajaa sieltä sitten kerto, että niissä usein vedetään "turha" laskimo potilaan omasta jalasta ja sitten se pistetään sinne sydämen ohitustieksi. Mä jotenki alkoin kuvitteleen sitä metrin pitusta suonta, joka vedetään jalasta pois ja yhtäkkiä luokka olikin aika kuuma.

Nyt se tilanne vaan oli ärsyttävämpi, koska siihen lisäänty paniikki. Miten, hyvä ihme MITEN musta vois tulla hoitaja, jos mie melkein pyörryn joka toinen tunti? Mää oon halunnu tätä niin monta vuotta ja oon varma, että tää on mun ala, joten miksi? Mää oon vihanen ja kauhuissani ja helkutti häpeän itteeni. Kyllä mää tiien, että sitten työssä kaikkeen turtuu ja en ees tiie tapahtuuko tätä käytännössä. Toivottavasti tätä ei tapahdu enää ikinä. Mää en oo valmis luopumaan tästä ammatista.

Eniten mua häirittee, että oon ainoa. Mikään ei oikeestaan oo ällöttävää vaan mä vaan jotenki pistän itelleni stopin. Ei kukaan muu tee silleen. Mä en halua puhua luokkakavereille, koska no helkutti, eka ajatus varmaan olis, et miks sitten tulit tänne. En mä tienny et olisin tällainen, mut en kyllä nytkään halua menettää kasvojani näitten ihmisten eessä. Sitten jotenki tuntuu, et ymmärtääkö kukaan ku määkään en ymmärrä miksi tää tulee. Ku sanoin siitä anatomianopettajalle (jouduin lähteen sen tunnilta) ni se jotenki tajusi (ja selitti mitä fyysisiä tapahtumia sillo tapahtuu :) ) ja onnistu vähän piristään ja käski mennä puhumaan meidän tuutorimme kanssa, että jos keksis jonkun keinon, jolla vaan oppisin kestämään. Huomenna oon siis sopinu meneväni tuutorin puheille ja mä en varmaan kestä sitä. Oon jo tänään itkeny silmäni pihalle ja niin tuun varmaan huomennakin. Yritä siinä nyt ottaa selvää mitä tyhmä tyttö selittää ku sanat kuulostaa siltä ku ois hukkumassa.

Mua pelottaa.

Voitin taistelun, hävisin sodan...tyypillistä

Yhtenä päivänä voi oikeesti tapahtua kaikki. Mulla oli eka tentti ja se meni kevyesti läpi. En aio puhua enempää siitä, että se oli vain 0,75 opintopisteen arvonen (kaikki opinnot on yhteensä 210 opintopistettä, eli 0,75 ei oo mitään) ja kaiken lisäksi tentti oli ristikko. Silti se oli tentti ja mä läpäsin sen, että oon helkutin eeppinen.

Koulun jälkeen isä tuli käymään kylässä. Sain pienen varoitusajan ja ehin siivota. Ei tullu valituksia siltä osalta. Isä on matkatöissä ja ajaa aina välissä tästä Kemin ohitse. Hyviä puolia siinä tietenkin oli, että isäni on ihana ja hemmottelee minua sellaisella tavalla kuin tyttöä kuuluukin hemmotella: Omnom herkuilla. Minä onnellinen ja kohta lihava.

Sitten illasta lähdin suureen taisteluun kaikkein suurta pahuutta vastaan. Darth Vader, Voldemort, Jokeri ja kaikki Disney-pahikset ovat pieniä pörröisiä kissanpentuja tätä vihollista vastaan. Samperin tietokoneet. Ihan vain tiedoksi koko maailmalle, jos todellisuudessa jouduttaisiin eeppiseen taisteluun ihmiset vs.koneet, ihmisillä ei olisi toivoakaan. Se taistelu on jo käyty ja tämä on kuin jokin kieroutunut väkivaltainen parisuhde. Olen rakastunut koneeseeni ja netissä on ihana olla, mutta mitä minä olen tehnyt ansaitakseni tämän kohtelun? Minä olen ja tulen aina olemaan uskollinen ja hyvä vaimo sinulle rakas koneeni, joten miksi, miksi sinä teet tämän minulle? Annoin sinulle nimesi (Siitä tuli Yoshi, niinku Marion vihreän ilosen elukan Yoshi) ja sieluni ja sinä syljet kaikkien uhrauksieni...nyt loppui.

Olemme saaneet koululta luvan ladata Fsecure-viruksentorjunta ohjelman ja jos jotain mulle annetaan ni tunnen, että minulla on oikeus käyttää sellaiset edut. Kaikki sujui hyvin ja onnellisesti.Viattomasti latailin virusturvaa koneelleni ja se kesti ja kesti. Kun oli mennyt kaksi tuntia ja risat ystäväni Soneran-ah-niin-luotettava-ja-ystävällinen-nettitikku päätti katkaista yhteyteni. Kaiken järjen mukaan siis painoin keskeytä ja ruudulle tuli kivasti jatka-painike tulevaisuutta varten. Sitten kun netti oli kunnossa ja painoin jatka painiketta sain selville, että jatkaminen on mahdotonta. Kuulin melkein miten koneeni sanoi kunnon Bitch-äänensävyllä: "Sori muru, mutta kun keskeytetään niin sitä keskeytetään ikuisiksi ajoiksi."

Sen jälkeen minä tein sen mitä jokainen järkevä ja vienosti turhautunut ihminen saattaisi tehdä. Minä itkin ja kiroilin. Sitten soitin ystävälleni vain itkeäkseni, nauraakseni ja kiroillakseni. Puhelu loppui nopeasti, koska hänen ystävänsä ei oikeastaan pidä siitä, että soittelen niin usein ja häiritsen heidän yhteistä aikaansa.

Mietin hetken jaksaisinko ragettaa toiselle ystävälleni, mutta päädyin siihen, että rauhoitun paremmin varsinkin jos aloitan positiivisesti kertomalla eeppisestä tentistä ja siitä kuinka täydellinen olen. Onneksi tunnen itseni aika hyvin ja alan jo rauhoittua. Tämä tietokone on täydellinen verrattuna edelliseen koneeseeni. Tuo kuva tuli pienennettyä Paintilla. Helkutti Paint, jolla pystyy jopa tekemään jotain hyödyllistä on ihme, Windows 7:n ihme. Kuitenkin pieni ehdotus kaikille maailmanparantajille, vandaaleille ja oikeastaan ihan kaikille. Keskittytään tästedes johonkin tärkeään. Tehdään tästä parempi maailma, nettitikuton maailma.

Cowboy-tyttö tanssii

Ajattelin, että olisi hauska aloittaa jokin harrastus koulun lisäksi. Mieluiten liikunnallinen, sillä penkkiurheilua tulee jo nyt helposti kahdeksan tuntia päivässä. Kemissä vaan mahdollisuudet nyt ovat mitä ovat. Olen pitkän aikaa haaveillut vain yhdestä tanssista: River Dancesta. Se on yksi niistä harvoista tansseista, jotka vaan ovat helkutin eeppisen näköisiä. Täällä menin sitten etsimään harrastusta ja sain käsityksen, että täällä olisi rivitanssia ja ryhmä olisi aloittanut vasta kaksiviikkoa sitten. No sain tietenkin väärän käsityksen.

Jo viikonloppuna tajusin, että rivitanssi ja rives dance on aivan eri asia. River dancessa ei liikuteta lainkaan yläruumista ja jalkoja senkin edestä. Se näyttää mahtavalta. Rivitanssi taas on kantrimusiikin tahdissa tanssittava amerikkalainen tanssi. Muistutetaan vielä kunnon bootseista ja cowboy-hatuista. Asia tuli ehkä selväksi. Ei niin eeppistä, mut kuulosti niin faililta, et halusin käydä katsomassa.

Sitten kun tulin paikalle sain kuulla, että ryhmä ei ollutkaan tavannut kahta kertaa vaan viimekeväästä asti. Alussa olin niin pihalla, että näin melkein miten opettaja itki verisiä kyyneleitä puolestani. Ryhmä kertasi tanssia, jota he olivat opetelleet aikaisemmin, joten totta kai vain pyörin kaikkien keskellä esittäen ihan omaa sooloani.

Opettaja oli todella suloinen ja energinen vaikka olikin flunssassa ja kaikista paras piirre oli se, että hän inhosi kantrimusiikkia. Tanssahtelimme siis Bruno Marsin Lazy Songin tahtiin. Koska tanssi oli kaikille uusi olin samassa tilanteessa muitten kanssa ja en edes ollu huonoin. Opettaja yritti tehdä yhen helponnetun askeleen, koska "joukossa on ihmisiä, jotka eivät ole ikinä tanssineet". Ja HA, mie tanssin kuten isot ihmiset, enkä ota vastaan mitään armopaloja ja oikeesti nautin siitä. Me ei oltu rivessä tai muodostelmissa eikä helkutti kellään ollu bootseja (vaikka ehkä pikkasen cowboy-hattu ois houkuttanu). Mä oon puolivuotta muita jäljessä, mutta kesällä kun tää kurssi loppuu mä aion olla vähintään samaa tasoa ja silti pitää hauskaa. http://www.youtube.com/watch?v=fLexgOxsZu0 Ja nyt vielä lopuksi motivaatiota lupaukselleni.

Hanani on Bitch

Tänään koulu loppui jo puoli kaksitoista, koska lukujärjestyksemme onnistui jotenkin failaamaan. Ihmiset ovat mukavia, mutta emme ole vielä ryhmittyneet mitenkään kummemmin. En tiedä onko se hyvä asia vai ei. Olemme vielä oikeastaan kokonainen luokka ja kaikki juttelevat lähes kaikkien kanssa. Kuitenkin se tuntuu vähän siltä, että sellaista ihan omaa ryhmää ei vielä ole syntynyt.

Tänään meillä oli kaksi pitkähköä tuntia (8.15 - 09.45 ja 10.00 - 11.30) ja ensimmäistä kertaa kyseessä ei ollut sellaisia tutustutaan! - tunteja. Päivä siis alkoi tietotekniikalla, jota hieman pelkäsin, koska olen kyllä kuullut, etten ole mikään tekniikan ihmelapsi. Kuitenkin noin vartin jälkeen ymmärsin, että koko kurssi tulisi olemaan kolmiosainen: 1) Tekstinkäsittelyn opettelu 2)Taulukkolaskenta 3)Powerpoint. Tänään siis opettelimme käyttämään *rumpujen pärinää* Microsoft Worldia! Opimme mm. kursivoimaan tekstiä, suurentamaan riviväliä, muuttamaan fonttikokoa jne. Opetus kävi jopa niin villiksi, että opimme liittämään tiedoston sähköpostiin. Selvä, kyllä minä ymmärrän, että luokassa saattaa olla yksi tai kaksi, jotka eivät tällaisia osaa, mutta ryhmässämme on yli 30 opiskelijaa. Eikö tällaisia voisi laittaa vaikka joksikin vapaaehtoisiksi aineiksi? Tietokoneen peruskäyttö. Tietotekniikka kestää 40h, joten odotan oikein innolla seuraavia 38,5 h, jotka toivon mukaan ovat hyödyllisempiä.

Päivä jatkui äidinkielellä, jossa käytiin läpi lähteitten merkitseminen. Tietotekstin lukeminen on varmasti oikein hauskaa, koska lähteitä täytyy jatkuvasti merkitä tekstiin. Äikänopen esimerkki meni jotenkin näin.

Matti meni metsään. Myös Maija meni metsään. (Penttinen 2001, 3 - 5). Metsä oli pelottava. Metsässä kasvoi myös koivuja (Penttinen 2001, 3 - 5.) Koska onnistuin kikkailemaan pilkuilla niin tekstistä voi huomata, että "Metsä oli pelottava" -lause on minun itseni kirjoittama ja kaikki muu Penttisen. Sekopäinen suomenkieli.

Sitten kotona ollessani yhtäkkiä auto ajoi asunnon eteen ja huomasin, että korjauspalvelun mies käveli tyytyväisenä oveni taakse. Eilen kävin ragettamassa, koska asuntoni on hieman rempallaan. Nyt jo se korjataan. Ihana, ahkera korjauspalvelu <3

Minä sain uuden suihkunsuuttimen, eli kunnon suihku tänä iltana tulossa. Tänään vielä pitäisi tulla uuninkorjaaja, koska uunistani on tiiviste irti. En vain uskalla lämmittää uunia, että saisin ruokaa ennen kuin se mies tulee ja nyt on nälkä. Ei kiva :(

Mennessään korjauspalvelun mies kyllä unohti vaihtaa ulkolamppuni, mutta muutoin kaikki oli loistavasti.

Kuitenkin minulle tuli korjausmiehen aikana yksi surullinen hetki, jolloin hän tuli tarkistamaan keittiönhanaani. Olin sanonut sen vuotavan ja oikeasti se vuotaakin. Kuitenkin kun avasin hanan korjaajan silmien edessä hanani oli 100% kunnossa ja toimi kuin unelma. Tiedän, että elottomille esineille ei saisi vihoitella, mutta silti...lukekaa koko päivityksen otsikko. No se kiltti korjaaja kuitenkin lupasi minulle uuden hanan vaikka sitä ei vielä hänellä ollutkaan. Sääli varmaan hullua tyttöä. Sitten kun se mies lähti vilkaisemaan suihkuni suutinta ja minä aloin sillä aikaa tiskaamaan ollakseni pois tieltä ja kaikki arvaavat mitä tapahtui. Hanani vuosi kuin oikean jalan kumisaappaani...eli PALJON. Sitten en oikein viitsinyt mennä vetämään miestä hihasta ja sanomaan, että kato nyt, en minä oo hullu.

Hei nyt se mies tuli ja uunini on ehkä pelastettu, odottakaas...nyt se on pelastettu ja lämpiämässä! Mie saan ruokaa omnomnom. Huomenna sitten viikonlopuksi Ouluun. Elämä hymyilee ja edes ilkeä hana ei voi pilata tätä ihanaa tunnetta.

Här är jag

Muutin eilein tänne Kemiin ja täällä sitä nyt ollaan.

Eilinen lähti sillä, että lähdimme kahdeksan pintaan ja purimme viimeisen muuttokuormamme. Yllättävää miten paljon tavaraa 30 neliömetrin asuntoon mahtuu. Sitten lähdimme kohti Haaparantaa, että saisimme sen kliseekäynnin Ikeassa. Kyllä kai jokaisen oikean opiskelijan asunto täytyy olla täynnä Ikeakrääsää. Kun tulimme sitten takaisin olimme luonnollisesti väsyneitä ja ärtyneitä. Se oli sentään Ikea. Saaliina tuli juuri krääsää: muovikulhoja, kylpyhuoneenteline, mattoja, henkareita, psykedeeliset verhot, joissa on orava juustohöylän kanssa jne.

Suuren vaelluksen jälkeen palasimme asunnolle ja aloimme laittamaan ruokaa ja tavaroita paikoilleen. Illan kuluessa saimme selville, että digiboksi ei ainakaan toimi (Olisikohan tämä antennitalous? Ei hajuakaan) ja tietokone räjähti. Se kuitenkin selvisi takaisin tehdasasetuksiin ja nyt yritämme pärjäillä ainakin siihen asti, että saan pöytäkoneen. Kannettavat ovat pahoja. Sanokaa mitä sanotte, mutta ne ovat.

Olimme vanhempieni kanssa sähläilleet ja olin hermostunut useaan otteeseen illan mittaan. Kuitenkin sillä hetkellä, kun he lähtivät olin vauva ja tirautin muutaman kyyneleen. Hyvä ihme, minä olen ennenkin ollut yksin ja lähden kuitenkin viikonlopuksi takaisin kotiin, mutta kyllä se silti tuntui oudolta. Koko talo oli niin hiljainen.

Muutoin ilta meni ihan hyvin, mutta tämä on minulle vielä outo talo ja säikyin kaikkia ääniä. Olin varma, että joku murtautui sisälle, kun olin suihkussa. Olin kuulevinani koirani, joka jäi ainakin täksi viikoksi Ouluun, tuhinaa yöllä enkä kestänyt olla koko iltana ilman radiota päällä. Niin järkyttävän hiljaista täällä.

Lähden tästä vähitellen kauppaan, koska perinteisesti unohdin vain ne kaikkein tärkeimmät asiat Ouluun. Yritäpä pestä hampaitasi upouudella hammasharjalla, jos unohti hammastahnan. Ei maistu hyvälle :(