Aika täällä on mennyt uskomatonta vauhtia. Käsittämätöntä, että 25 päivän päästä olen matkalla takaisin kotiin. Toisaalta pyörin innosta. Tämän työpaikan ilmapiiri on vähintäänkin turhauttava ja kaikaan ystäviäni, perhettäni ja koiraani säälittävän paljon. Kaipaan sitä, miten minulla on asiat hallinnassa. Kauppaan mennessäni voin ilman jännitystä tehdä ostokseni. Tiedän mitä ostan ja ymmärrän kaikki tekstit. Kaupan plussakortin kysyminen ei hämmennä minua, sillä ymmärrän, mitä se kassaneiti/herra oikein haluaa. Sen lisäksi viimeisin puolivuotinen on oikeastaan ollut aika rankka ja sen alkaa huomata. Ensin kolme kuukautta Portugalissa harjoittelussa, joulu töissä ja nyt täällä harjoittelussa. Oikeastaan kaipaan jo koulunpenkkiä ja sitä, että ei tarvitse koko ajan skarpata 110%. En kyllä voi sanoa olevani ylpeä siitä, miten olen kouluhommani täällä hoitanut. Lapset, muistakaa, että paras tapa hoitaa asioita ei ole sähköpostin avaamisen vältteleminen. Ne viestit tapaavat tulla sinne, vaikka sitä sähköpostia ei aukaisisikaan...valitettavasti. Eli kyllä, on minulla ikävä kotiin. Mitä sitä turhaan välttelemään.
Mutta sitten se asian toinen puoli. Luoja, miten minä tulen kaipaamaan tätä paikkaa. Kysyin eräältä asukkalta, että miten hän on tänne päätynyt. Rakastuiko hän, tuliko työnperässä vai mitä? Nainen naurahti ja sanoi, ettei hän rakastunut tai mitään. Kanada vain on sellainen maa, joka ottaa omakseen. Minä ymmärrän. Tämä on kaunis, ihmeellinen kaupunki. Parasta kaikessa on, että tämä on kaikkea muuta kuin täydellinen. Jokainen lyhtypylväs on hieman vinossa. Kaikki talot ovat maalattu hieman eri värillä tai ovat erimallisia. Tämä kaupunki on sulattanut itseensä kymmeniä, jopa satoja eri kulttuureita ja muodostanut niistä oman uniikin kokonaisuutensa. Kukaan ei ole ulkopuolinen jos lähes kaikki ovat. Kaikki ovat vain erilaisia.
 |
| Erittäin huono kuva, mutta tervetuloa Toronton Korea-towniin |
Minä rakastan kulkea täällä kaduilla, koska koskaan ei tiedä, mitä tulee vastaan. Yhtäkkiä huomaa vain katsomansa näkymää ja ajattelevansa, että onpa täällä uskomattoman kaunista. Toronto illalla ja aamulla on täysin eri kaupunki ja minusta tuntuu, että torontolaiset eivät itse edes tajua välissä katsoa ympärilleen.
 |
| Jännää nähdä, miten kaupunki muuttuu pimeän jälkeen |
Toisaalta taas välissä on tullut niitä, anteeksi sir, mutta mitä helkuttia hetkiä. Pari niistä on saatu jopa ikuistettua.
 |
Normi päivä Kanadassa...
|
Anteeksi jos olen tyhmä, mutta en ihan oikeesti tienny, et täällä olis näitä kliseisiä keltaisia koulubusseja. Repesin ekan kerran ku näin.
 |
Palkinto parhaiten maalatusta seinästä menee...
|
 |
| Kokonaisuudessaan tämä on vain ihmeellinen kaupunki. |
Joten kyllä. Olen täällä hämmentynyt. Ollako iloinen siitä, että aika menee vauhdilla vai itkeäkö sen vuoksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti