Tämä on puhdas rageviesti, kuten varmaan 90% tästä blogista. Minäpä kerron teille pienen tarinan sisar hentovalkoisen elämästä ja sänkyjenpetaamisesta.
Olen harjoittelussa palvelukodissa. Olen aikaisemmin tehnyt jo vanhustyötä, joten tämä ei ole mitään uuden uutta enään ja sen lisäksi tätäkin harjoittelua on tehty jo puolitoista kuukautta. Ensimmäisen kuukauden olin ainoana opiskelijana ja pari viikkoa sitten ilmestyi muutama kanadalainen hoitajanalku. He opiskelevat...suomeksi se on kai apuhoitaja, joita meillä ei enää edes ole olemassa. Koulutus kestää puolivuotta ja heillä ei ole aikaisempaa kokemusta lainkaan. Toisin sanoen kyllä minäkin näen, että minä jotain osaan enemmän kuin he. Vaikka kuulostan nyt helkutin itserakkaalta niin aika paljonkin enemmän kuin he ja sen näkee jo työkavereiden käyttäytymisestä minua kohtaan verrattuna heihin. Muut opiskelijat syövät eri pöydässä, kun hoitajat. Minulle eilen yksi hoitajista sanoi, ettei minun tarvitse olla huolissani arvioinnista, sillä olen hyvä osa heidän tiimiään.
Olen siis olen saanut autettavaksi omia asukkaita jo nykyään. Teen työtä yksin toisin kuin muut opiskelijat, jotka seuraavat hoitajia ja tekevät työtä heidän rinnallaan. Tein sitä aluksi itsekin tässä paikassa.
Avustin aamusta siis ihanaa asukastani. Hän teki aamupesut ohjattuna ja hieman avustettuna. Ohjasin suunhoidossa, autoin vaihtaman vaatteet ja neuvoin häntä harjaamaan hiuksensa. Samalla, kun asukas harjasi hiuksiaan, minä petasin sängyn. Kuulostaako simppeliltä? Minusta se meni mukavasti ja olin lopputulokseen tyytyväinen. Asukas oli tyytyväinen, edustuskelpoinen ja huone näytti nätiltä. Autoin siis hänet päiväsaliin ja lähdin toisen asukkaan luokse.
20 minuuttia myöhemmin sitten kuljin taas tuon ensimmäisen asukkaan oven ohitse ja hämmästyksekseni näin yhden näistä opiskelijoista oman asukkaani sänkyä petaamassa. Samaa sänkyä, jonka petasin mielestäni oikein hyvin vain 20 minuuttia sitten. Menin siis huoneeseen ja leikilläni heitin, että eikö ollut tarpeeksi hyvin pedattu sinun mielestäsi. Hän selvästi säikähti huoneeseen ilmestymistäni ja sitten vastasi minulle: "Oikeastaan ei."
Totta kai olin hieman, että mitä helkuttia. Miksi tämä elämänsä ensimmäistä harjoittelua/vanhustyötä tekevä typykkä tulee arvostelemaan minun asukkaani sängynpetaamista. Se on hoitajan asia valittaa ja ne valitukset tulevat minulle eivätkä hänelle. En tietenkään mitään sanonut, mutta ilme taisi olla aika näkemisen arvoinen, sillä hän alkoi nopeasti selittää, että iltavuoro sitten syyttää opiskelijoita ja arvostelee. He ehkä katsovat, että minä olen auttanut asukasta, mutta kukaan ei tiedä, olenko minä pedannut petiä. Sitä minusta aivan tarpeeksi hyvin pedattua petiä. Taisi hymy olla minulla aika kireä selityksen edetessä.
Aloitetaanpa siitä, että minä olen ollut täällä puolitoistakuukautta ja yksikään ei ole vielä arvostellut tai uudestaanpedannut petaamiani sänkyjä...paitsi tämä kolmatta viikkoa harjoittelussa oleva sänkynatsi. Minä alan ymmärtää niitä vanhoja hoitajia, jotka haluaisivat viskata uudet hoitajat uusine ideoineen lähimpään kurarapakkoon. Minä myönnän, että saatoin kutsua häntä mielessäni hieman vähemmän mairittelevalla nimellä koko loppupäivän. Oikeastaan kutsun edelleenkin, eihän tässä nyt pyhimyksiä olla.
Sitten toiseksi tuo selitys. He eivät voi antaa sinulle negatiivistä palautetta ilman, että selvittävät, oletko sinä oikeasti syyllinen. Kyllä yleensä aina ensin syytetään sitä hoitajaa, joka on asukasta auttanut eikä randomia opiskelijaa, joka yleensä ottaen on koko aamutoimien ajan ohjaajassa kiinni. Minä toisin sanoen olisin saanut ne syyt joka tapauksessa jos valittamista olisi ollut.
Ja sitten vielä kolmanneksi. Mitä helkutin väliä?! Asukas oli tyytyväinen elämäänsä. Jos pudotettaessa kolikko ei pongahdakaan lakanasta, niin onko se asukkaan kannalta maailmanloppu? Tämä kamala uurastus, jonka oppilas teki, olisi mennyt pilalle jos olisin istunut sängylle. Sen aamun aikana minä olin antanut asukkaalle vaihtoehtoja, mitä hän tahtoo pukea päälleen. Valinnanvapautta. Olin sanallisella ohjauksella saanut hänet tekemään aamupesut ja harjaamaan hiuksensa. Omatoimisuutta. Edellisenä iltana olimme samaiseen sänkyyn vaihtaneet lakanat yhdessä asukkaan kanssa. Hän nautti tekemisestä ja tunsi itsensä hyödylliseksi. Huolehdin, että hänen vaatteensa ovat oikein napitettu, sievät ja, että hänen on mukava olla. Hän on puhdas ja hänen ihonsa on hyvässä kunnossa. Nämä olivat niitä asioita, joita minä pidän tärkeänä.
Kun minä olen vanha enkä kykene pitämään itsestäni huolta, haluanko minä tiukasti pedatun pedin? Ei voisi vähempää kiinnostaa. Haluanko tuntea elämäni mielekkääksi ja kokea jonkinlaista hallintaa kontrolloidussa ympäristöstä? Varmasti. Minä hoidan asukkaitani, kuin haluaisin, että minua hoidettaisiin. Antakoon kokemattomat opiskelijat ja tuomitsevat ihmiset minulle anteeksi jos se ei ole oikea tapa. Minä en vain näe syytä, miksi hyvin pedattu sänky määrittelisi ihmisen onnellisuuden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti